Liikenneministeri Paula Risikko antaa 4.12.2014 Trafille toimeksiannon koota Malmi 1 –työryhmä
Risikko: Mä kerron nyt sen toisen suunnitelman mitä mä olen pohtinut tässä me perustettais sen lisäksi että on tämä niin sanottu jatkamisen mahdollistajaporukka. Niin me perustettaisiin nyt myös sellainen ryhmä ja mä tarjoaisin siihen nyt LVM:n eli Liikenne- ja viestintäministeriön edustajaa teille eräänlaiseksi, eräänlaiseksi tällaiseksi työ… työrukkaseksi ja tällainen työ… mä olen nyt käyttänyt tällaista sanaa tällainen …nyrkki, työnyrkki perustettaisiin jossa olisi harrasteilmailijoista, teistä kaksi edustajaa sitten LVM:stä yksi, Helsingin kaupungilta yksi, Finaviasta yksi… joka sitten… Finavia tarjoaisi tätä teknistä asiantuntija-apua ja lähtisivät nyt sitten tekemään yhdessä työtä sen eteen että me… meillä löytyis se paikka tälle kentälle täältä Helsingin alueelta. Mitä siinä pitää selvittää: sijainnin paikka, tekniset parametrit, tarvittavat fasiliteetit mitä siellä tarvitaan, liiketoimintasuunnitelma, omistussuhteet, luvat kustannukset, maksajat. Nää on kaikki sellaista jota, jota nyt tarvitaan sitten kun, jotta me pystymme viemään asiaa eteenpäin. Ja tuota se tehtäis tietysti, ei ole tässä nyt aikataulua mietitty, mutta totta kai se pitää niin kun vakavasti tehdä ja nopeasti. Ja mä antaisin täältä Liikenne- ja viestintäministeriöstä nyt sitten henkilön tätä varten joka olisi eräänlainen… Sehän on totta kai se on tärkeää, te olette niitä aktiivisia, te ootte ne, ne, ne päätoimijat tässä. Mutta sen avun mitä tarvitsette lainsäädäntö, ynnä lupien haku, ynnä tällaista liiketoimintasuunnitelmien tekoon, sen annan täältä Liikenne- ja viestintäministeriöstä. ….
Myöhemmin, kun raportti julkaistaan 17. toukokuuta 2015, ministeri Risikko kieltää asettaneensa työryhmää
Alkuperäiset:
Lisätietoja https://helsinginmetro.wordpress.com/2015/05/21/malmin-lentokentta-nain-asetettiin-tyoryhma/
Katso myös:

Pingback: Työryhmän, mitä ei koskaan ollut, raportti valmistuu 2015 – MALMIGATE
Pingback: FlightGlobal ROUTES: Finavia to close and sell more airports – MALMIGATE