Helsingin energia (Helen) on julkaissut havainnekuvia Tattarisuon lämpövoimalaitoksen sijoittumisesta Malmin lentoaseman valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön (RKY 2009).
Oheinen havainnekuva on kerrostalon 5. kerroksesta katsottuna.
Keväällä alkuperäinen vaihtoehto voimalaitoksen sijoittamisesta Alppikylänhuipun virkistysalueen viereen oli vahvasti vastatuulessa. Voimalaitos tulisi palvelemaan mm. Malmin lentoasemalle ja sen ympäristöön vuosina 2020-2040 rakennettavaksi kaavailtua uutta 330 hehtaarin kaupunginosaa, mistä lentoaseman osuus olisi noin 130 hehtaaria. Kaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen.
Helen järjestää seuraavan työpajan syyskuussa 2018. Kysymyksiä Helenille voi myös lähettää heidän sivuilla olevalla lomakkeella helen.fi/tattarisuo

Havainnekuva on kerrostalon 5. kerroksesta katsottuna, lentokentän 1930-luvulla rakennetun päärakennuksen ja lentokonehallin suunnasta katsottuna.
Bonuskuva:
Lue myös:
Helsingin Uutiset 24.8.2018 Kiistellylle lämpövoimalalle löytyi uusi paikka – Tämä havainnekuva hämmästytti Malmin kentän puolustajat
Malmigaten toimitusta ei havainnekuva mitenkään hämmästyttänyt ja nyt selvisi, miten paikka on valittu:
”Kaupungilla ei ole ollut esittää Helenille muita vaihtoehtoja kuin lentokentän kulma.”
Tämäkään ei yllätä.


